4 annosta
10 minuuttia

Kasvissyöjän Benedictin munat

Munat Benedictin tapaan on etenkin Yhdysvalloissa klassinen aamiais- tai brunssiruoka.

Ainesosat

Uppomunat
1,5 dl vettä
1 rkl etikkaa 24 %
4 kananmunaa
Tarjoiluun
4 leipäviipaletta
1-2 tomaattia
Selleriä
Hollandaisekastiketta
Ruohosipulia

Valmistus

  1. Kiehauta vesi, johon on sekoitettu etikka. Anna kiehua.
  2. Riko yksi muna kerallaan kuppiin.
  3. Tee veteen pyörre lusikalla ja liu’uta kananmuna veteen. Anna kiehua neljästä viiteen minuuttia.
  4. Nosta muna reikäkauhalla ja anna valua.
  5. Paahda leipä.
  6. Aseta vihannestäytteet leivän päälle.
  7. Nosta uppomuna vihannesten päälle.
  8. Lusikoi päälle hollandaisekastiketta

Liitettävä resepti

Blå Band

Blå Band on perinteinen, klassinen tuotemerkki. Blå Band tuotteiden valmistus alkoi 1950-luvulla, jolloin kehitettiin ensimmäinen kuiva-aineksista valmistettava keitto.

Blå Band tuotteilla saat nopeasti ruoan pöytään, jolloin saat lisää aikaa nauttia yhdessä perheen, ystävien ja tuttavien kanssa.

Kiitos!

Kiitos yhteydenotostasi. Viestisi on saapunut kuluttajapalveluumme, käsittely voi kestää muutaman päivän. Kiitos kärsivällisyydestäsi.

Tilaa blogimme
Jaamme siellä helppoja ja nopeita reseptejä sekä erilaista tietoa ruoan valmistamisesta.