1 annosta
10 minuuttia

Croque Monsieur

Croque Monsieur eli ranskalainen valkokastike herkkuleipä on viime aikoina jäänyt unholaan. Se on paahtoleipä, jota syötiin baareissa 1980-1990 luvuilla.

Ainesosat

2 viipaletta vaaleaa vuokaleipää
1 tl voisulaa
1 rkl dijoninsinappia
2 viipaletta kinkkua, kalkkunaa tai kasvisleikettä
1,5 dl valkokastiketta
2 dl juustoraastetta, Gruyérea tai Emmentalia
Salaattia, tomaattia ja viinietikkaa

Valmistus

Voitele leivät sinapilla ja lisää leikkeleet. Levitä ohut kerros valkokastiketta yhdelle leivästä. Ripottele päälle juustoa ja nosta toinen leipä kanneksi. Kuorruta leipä jäljellä olevalla kastikkeella. Ripottele päälle vielä runsaasti juustoa. Varmista, että juusto ja kastike peittävät reunat. Nosta leipä leivinpaperille, joka on sivelty voilla. Laita uuniin 150 asteeseen ja käännä lämpö välittömästi 225 asteeseen. Noin viiden minuutin kuluttua leipä on saanut kauniin värin ja on rapea ja maukas.

Liitettävä resepti

Blå Band

Blå Band on perinteinen, klassinen tuotemerkki. Blå Band tuotteiden valmistus alkoi 1950-luvulla, jolloin kehitettiin ensimmäinen kuiva-aineksista valmistettava keitto.

Blå Band tuotteilla saat nopeasti ruoan pöytään, jolloin saat lisää aikaa nauttia yhdessä perheen, ystävien ja tuttavien kanssa.

Kiitos!

Kiitos yhteydenotostasi. Viestisi on saapunut kuluttajapalveluumme, käsittely voi kestää muutaman päivän. Kiitos kärsivällisyydestäsi.

Tilaa blogimme
Jaamme siellä helppoja ja nopeita reseptejä sekä erilaista tietoa ruoan valmistamisesta.