4 annosta
30 minuuttia

Andersin kesäinen versio Nizzansalaatista

Ainesosat

500 g keitettyjä, kylmiä varhaisperunoita
4 keitettyä kananmunaa
2 tölkkiä tonnikalaa öljyssä
1 sipuli maun mukaan, esim. kelta- tai punasipuli tai kevät- tai ruohosipulia
4 tomaattia
2 dl kivettömiä mustia oliiveja
1 salaatinkerä
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl etikkaa
2 rieskaa

Valmistus

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Leikkaa rieska pieniksi paloiksi. Voitele voisulaa molemmille puolille.
  3. Levitä palat uunipellille ja paahda uunissa 4-5 minuuttia kullanruskeiksi ja rapeiksi.
  4. Viipaloi perunat ja sipulit, leikkaa kananmunat lohkoiksi ja paloittele salaatti.
  5. Valuta tonnikala.
  6. Sekoita öljy ja viinietikka.
  7. Sekoita vihanneksiin kastiketta.
  8. Lisää kananmunat, tonnikala ja rieskakrutongit.
  9. Tarjoile aiolin kanssa.

Tarjoiluun

Blå Band Greek Garlic- kastiketta tai Blå Band Aiolia tai itse tehtyä aiolia.

Liitettävä resepti

Blå Band

Blå Band on perinteinen, klassinen tuotemerkki. Blå Band tuotteiden valmistus alkoi 1950-luvulla, jolloin kehitettiin ensimmäinen kuiva-aineksista valmistettava keitto.

Blå Band tuotteilla saat nopeasti ruoan pöytään, jolloin saat lisää aikaa nauttia yhdessä perheen, ystävien ja tuttavien kanssa.

Kiitos!

Kiitos yhteydenotostasi. Viestisi on saapunut kuluttajapalveluumme, käsittely voi kestää muutaman päivän. Kiitos kärsivällisyydestäsi.

Tilaa blogimme
Jaamme siellä helppoja ja nopeita reseptejä sekä erilaista tietoa ruoan valmistamisesta.