Hellepäivien ihana kesäsalaatti

Ihana kesäsalaatti sopii yhtä hyvin nautittavaksi parvekkeella kuin kesämökin kuistilla, oli sitten leuto kesäkuun ilta tai heinäkuun hellepäivä. Molempina tekee mieli jotain kevyttä. Elimistö kaipaa nestettä, kivennäisaineita ja vitamiineja, joita salaatissa on runsaasti.

Nälkä? Siirry suoraan reseptiin!

Ruokaisat salaatit ovat suosionsa huipulla. Vihreän terveystrendin myötä salaattibaareja on alkanut putkahdella esiin eri paikoissa. Tuoreen ja herkullisen salaatin voi koota itsekin nopeasti, mikä on hienoa erityisesti, koska energiatasot laskevat usein lämpötilan noustessa.

Kun pohjana on vihreä salaatti, saa rapean, raikkaan ja ihanan kesäsalaatin. Tavallisin valinta on jäävuorisalaatti, joka on kestävää, rapeaa ja edullista.

– Jos haluat salaatille hieman enemmän luonnetta, omia suosikkejani on esimerkiksi babypinaatti, johon on sekoitettu vähän rucolaa, vinkkaa kokkimme Anders Tegnér. Hän valitsee päivän salaatiksi oman versionsa ranskalaisklassikosta, nizzansalaatista. Se on ruokaisa salaatti, joka sisältää varhaisperunaa ja tonnikalaa.

– Jos haluaa tehdä pääruoaksi soveltuvan ruokaisan salaatin, vihreä salaatti kaipaa kaverikseen esimerkiksi perunaa, pastaa tai kokojyvää, Anders toteaa.

Kastike ennen tarjoilua

Jotta salaatti saa kunnolla makua, kastike kannattaa Andersin mukaan lisätä ennen tarjoilua.

– Aloita lisäämällä kasviksiin hieman kastiketta, esimerkiksi öljyä, viinietikkaa ja ehkä yrttejä, ja sekoita sitä salaattia rakentaessa. Salaatti ei saa kuitenkaan seistä liian kauan kastikkeen lisäämisen jälkeen, koska happo alkaa hajottaa herkkiä salaatinlehtiä. Muista laittaa kastiketta myös tarjolle, koska osa ruokailijoista haluaa salaattiinsa runsaasti kastiketta.

Jos et pidä tonnikalasta, voit korvata sen grillatulla kanan rintafileellä, lämminsavulohella tai ruokaisalla juustolla, esimerkiksi halloumilla, feta- tai vuohenjuustolla.

– Vuohenjuusto on hieno yhdistelmä esimerkiksi punajuuren kanssa.

Käytä mansikoita tai muita marjoja

Koostaessasi omaa salaattiasi kannattaa miettiä esimerkiksi koostumusta ja rakennetta. Lisää päälle krutonkeja, pähkinöitä, siemeniä tai rapeaa pekonia. Jos salaattiin tulee kovia raaka-aineita, kuten kevätvihanneksia, niitä kannattaa tasapainottaa pehmeillä raaka-aineilla, kuten avokadolla tai pohjoismaisilla kausituotteilla, esimerkiksi mansikoilla. Marjat ylipäänsä ovat aliarvostettu kesäsalaattien ainesosa, Anders huomauttaa.

– Mansikat sopivat salaattiin erinomaisesti, niitä ei tarvitse säästellä pelkästään jälkiruokaan. Ne antavat salaattiin makeutta ja pehmeyttä. Kesän mustikat ja vadelmat ovat myös herkullisia ja terveellisiä salaatin raaka-aineita. Niitä ei turhaan kutsuta superruoaksi, Anders sanoo.

Hemmottelua jälkiruoalla

Mansikoista puheen ollen. Kun pääruoaksi on salaattia, itseään voi hemmotella myös herkullisella jälkiruoalla. Anders alkaa suorastaan loistaa ja tunnelmoida.

– Jos minulle annettaisiin vapaat kädet, kuutioisin ananasta, paistaisin sen ja maustaisin mustapippurilla ja chilillä. Ananas laitetaan jälkiruokakulhoon ja sen päälle lisätään valkosuklaamoussea.

– Jos tämä tuntuu liian työläältä, kannattaa ottaa pakastimesta hyvää jäätelöä ja tarjoilla se salaatista yli jääneiden marjojen kanssa.

Resepti: Andersin kesäinen versio Nizzansalaatista

4 hengelle

500 g keitettyjä, kylmiä varhaisperunoita

4 keitettyä kananmunaa

2 tölkkiä tonnikalaa öljyssä

1 sipuli maun mukaan, esim. kelta- tai punasipuli tai kevät- tai ruohosipulia

4 tomaattia

2 dl kivettömiä mustia oliiveja

1 salaatinkerä

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl etikkaa

2 rieskaa

Tarjoiluun

Blå Band Greek Garlic- kastiketta tai Blå Band Aiolia tai itse tehtyä aiolia.

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Leikkaa rieska pieniksi paloiksi. Voitele voisulaa molemmille puolille.
  3. Levitä palat uunipellille ja paahda uunissa 4-5 minuuttia kullanruskeiksi ja rapeiksi.
  4. Viipaloi perunat ja sipulit, leikkaa kananmunat lohkoiksi ja paloittele salaatti.
  5. Valuta tonnikala.
  6. Sekoita öljy ja viinietikka.
  7. Sekoita vihanneksiin kastiketta.
  8. Lisää kananmunat, tonnikala ja rieskakrutongit.
  9. Tarjoile aiolin kanssa.

Itse tehty aioli

Noin 5 dl kastiketta

2 kananmunankeltuaista

2 tl ranskalaista sinappia

1 rkl valkoviinietikkaa

2 dl öljyä

1 rkl hienonnettua/raastettua valkosipulia

Suolaa ja pippuria

  1. Sekoita keltuaiset, sinappi ja etikka yhteen.
  2. Lisää öljy ohuena nauhana voimakkaasti sekoittaen.
  3. Mausta valkosipulilla, suolalla ja jauhetulla mustapippurilla.

Varmista, että saat viestit Tegnérin resepteistä. Tilaa blogi!

Teksti: Lars Wirtén

Valokuvat: Caroline Tengen

Anders Tegnér

Anders on työskennellyt kokkina yli 30 vuotta. Hänen kokemuksensa ulottuu tasokkaista ravintoloista suurkeittiöihin ja elintarviketeollisuuden koekeittiöihin. Andersin lähtökohta on valmistaa ruokaa alusta alkaen tuoreista raaka-aineista, mutta hän ymmärtää myös, että hyvään arkiruokaan tarvitaan joskus myös oikoteitä. Siksi hän haluaa jakaa tarinoita ruoanlaitosta ja vinkkejä hyvistä kastikkeista Blå Bandin blogissa.