• 4 Annosta
  • 1,5 h

Kaakao kermavaahdolla- bloggaajan ihana resepti!

Couscoustäytteiset munakoisot sopivat täydellisesti leppoisan syyssunnuntain päivälliseksi. Munakoisojen kypsyminen vie tovin, mutta muutoin ruoka valmistuu melkein kuin itsestään. Avun tuo Blå Band Couscous-Kasvispata-aines, jossa kasvikset ja mausteet ovat valmiina. Riittää kun sekoitat täyteainekset pannulla sekaisin ja lusikoit sen esipaahdettujen ja koverrettujen munakoisojen sisään. Pinnalle murustellaan vielä fetajuustoa ja sitten vain vuoka uuniin ja odottelemaan herkkuruoan valmistumista. 

Ainesosat

2 pss Blå Band Couscous-Kasvispata

3 pientä munakoisoa

200 g tuoreita herkkusieniä

2 kpl valkosipulinkynttä

2 rkl voita

2 tl suolaa

0,5 tl rouhittua mustapippuria

200 g fetajuustoa

tuoretta korianteria

Valmistus

1.Valmista kaksi pussia
couscouspata-ainesta paketin ohjeen mukaan.
2. Leikkaa munakoisot pituussuunnassa puoliksi. Ripottele jokaisen puolikkaan päälle noin 1/3tl suolaa ja odota 10 minuuttia. Pyyhi pinnalle noussut neste talouspaperiin.
3. Kuumenna pannulla 1 rkl voita ja paista munakoisoja leikkauspinta alaspäin muutaman minuutin ajan, kunnes pinta on saanut väriä ja pehmennyt hieman.
4. Ota munakoisot sivuun ja koverra sisus lusikalla. Pilko sisus pienemmäksi täytettä varten.
5. Putsaa ja pilko herkkusienet pieniksi paloiksi. Kuumenna pannulla 1rkl voita ja paista sieniä ja munakoison sisus pannulla pehmeiksi. Purista joukkoon valkosipulinkynnet ja mausta mustapippurilla. Lisää lopuksi valmis couscouspata-aines joukkoon.
6. Annostele couscoustäyte munakoison puolikkaisiin. Täytettä saa olla reilusti. Lusikoi loppu täyte uunivuoan pohjalle ja asettele munakoisot vuokaan. Murustele päälle fetajuustoa ja viimeistele rouhaisulla mustapippuria.
7. Paista uunin keskitasolla 170 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile munakoison kypsyyttä haarukalla.
8. Viimeistele munakoisot tuoreella korianterilla ja tarjoile esimerkiksi vihersalaatin ja tsatsikin kera.

Tuotteita

Blå Band Couscous-Kasvispata

Muista